Kääriäisen kolmannelle soololevylle kappaleita on ollut tekemässä iso joukko tunnettuja kotimaisia muusikoita, ja kaikki sävellykset on tehty tilaustyönä Jormalle. "Levyn tekeminen oli liikuttava kokemus. Uudet kappaleet ovat todella onnistuneita ja yhteistyö yhtyeen kanssa oli kitkatonta" kertoo Jorma Kääriäinen levytysprosessista.

Ensimmäinen single "Yksinäisten miesten kanjoni" on Tuure Kilpeläisen koskettavaa käsialaa. Albumille kappaleita ovat myös säveltäneet muun muassa J. Karjalainen ja Mikko Kuustonen. Isoa orkesteria kapellimestaroi komeasti Riku Niemi. Levyn tuottajia toimivat Janne Haavisto ja Jorma Kääriäinen. Radioissa single on saanut jo runsaasti soittoa.

Uusi albumi täydentää hienosti Jorma Kääriäisestä kertovaa uutta elokuvaa. Dokumenttielokuva "Yhden tähden hotelli" on koskettava matka Jorma Kääriäisen mielenmaisemaan. Matkalla pohditaan miehen uraa, elämää ja unelmien toteutumista. Dokumenttielokuvaa on kuvattu vuodesta 2004.

Yhden tähden hotellin on ohjannut ja käsikirjoittanut Ari Martikainen ja tuottanut Jari Alén. Vastaavana tuottajana on toiminut Arto Halonen (Art Films Production). Elokuvan levittää Suomessa Sandrew Metronome Distribution Finland Oy.

Kuuntele "Yksinäisten miesten kanjoni"!

Keikat
: Jorma Kääriäinen keikkailee keväällä Riku Niemen orkesterin kanssa seuraavasti: 31.01.2007 Sibeliustalo, Lahti
03.02.2007 Katinkulta, Vuokatti
03.03.2007 Hyvinkää-Sali, Hyvinkää
08.03.2007 Savonlinna konserttisali, Savonlinna
30.03.2007 Lappeenranta-Sali, Lappeenranta
05.04.2007 Järvenpäätalo, Järvenpää
21.04.2007 Finlandia-talo, Helsinki
22.04.2007 Tampere-talo, Tampere
30.06.2007 Raahe
07.07.2007 Joutsan Joutopäivät
21.07.2007 Saarijärven kirmot
04.08.2007 Forssa
11.08.2007 Lapua
24.08.2007 Turku

Muutokset mahdollisia. Ajantasaiset tiedot osoitteesta www.rikuniemiorchestra.com