EN LUOTA SUUDELMIIN -SINGLE

UUSI SINGLE "EN LUOTA SUUDELMIIN" 

Uuden kokoonpanon ja tarkoin räätälöidyn repertuaarin myötä Agents vankistaa institutionaalista asemaansa, mutta ei erehdy vieläkään omaksi tribuuttiorkesterikseen. Perustaso on jo lähtöjään korkea, mutta yhtye ylittää riman vaivatta. Hyvän alun jälkeen se voi ylittää seuraavaksi itsensä.

Näin kirjoitti Hannu Linkola 25.7.2011 nrgm.fi:ssä ensimmäisestä Agents & Vesa Haaja –albumista "Go Go". Koko arvio täällä. Agents & Vesa Haaja on tänä vuonna aina tilaisuuden tullen sulkeutunut Hitsville #3 –studioon Helsingin Pitäjänmäelle Esa Pulliaisen johdolla. Työ jatkuu ja uutta Agents-albumia on lupa odottaa ensi vuoden puolella.

"EN LUOTA SUUDELMIIN" –SINGLE

Uuden albumin ensimmäinen single "En luota suudelmiin" (2.50 min) liikkuu 007-vyöhykkeellä: Esa Pulliaisen kitaran, Juho Hurskaisen saksofonin, Kai Pulliaisen ja Heikki Sandrénin komppiryhmän sekä Vesa Haajan laulun yhdistelmä tekee vaaran tunteesta aistittavan, jopa herkullisen. Kappale on testattu ja myös hyväksi havaittu kesän keikoilla. ”Meillä ei ole ollut tapana esittää uusia kappaleita livenä ennen niiden levytystä, tämä biisi tekee poikkeuksen. Uutta tässä biisissä on myös se, että toisena tuottajana toimii, ekaa kertaa, C-Combon Toni El Blanco Liimatta. Hän myös soittaa biisissä komppikitaraa, nykyisin jo unohdettua instrumenttia”, sanoo Pulliainen. Kuuntele kappale http://ratasmusic.fi/,  

Toistaiseksi melko tuntemattoman "En luota suudelmiin" -biisin on alun perin suomeksi tallentanut Danny vuonna 1967. Tuolloin sovituksen teki Esko Linnavalli. Suomenkieliset sanat ovat Pertti Reposen. Kappaleen on suomeksi levyttänyt lisäksi Olli ”Rock-Ola” Pihlajamaa vuonna 1992. Biisin kansainvälinen versio "Blue Eyes(säv/san Jun Hashimoto, Tadao Inoue) on niin ikään harvemmin kuultu. Single julkaistaan vain digitaalisesti 25.10. 

CHUCK BERRYN LÄMMITTELIJÄNÄ 23.10. HKI JA 25.10. OULU

Agents & Vesa Haaja on kutsuttu lämmittelemään rock-legenda Chuck Berryä tämän Suomen-kiertueella lokakuussa. Chuck Berry ja Agents & Vesa Haaja nousevat lavalle Helsingin Finlandia-talossa keskiviikkona 23.10. ja Oulun Club Teatriassa perjantaina 25.10. Lisää infoa www.agents.fi. 

KEIKAT, KONSERTIT JA KOKOONPANOT

Agents-miehistö tekee tänä syksynä klubikeikkoja ja konsertteja. Lisäksi miehet keikkailevat muissakin tutuissa kokoonpanoissaan niin kotimaassa kuin ulkomailla. Esimerkiksi Tampere-talon Isossa salissa Agents & Vesa Haaja konsertoi la 12.10 ja Ylivieskatalo Akustiikassa to 24.10 Chuck Berry –konserttien välissä. ”Sooloprojekteista” eniten julkisuudessa viime aikoina on ollut Esa Pulliainen C-Combo. Kaikki esiintymiset www.agents.fi/keikat.

AGENTS & VESA HAAJA IN BRIEF

Vesa Haaja aloitti Agents-solistina elokuussa 2008 ja ensimmäinen albumi "Go Go" uudelta kokoonpanolta julkaistiin lähes kolme vuotta myöhemmin kesäkuussa 2011. Agentsille tyypilliseen tapaan yhtye ”ajoi uuden solistin sisään” keikkailemalla. Vasta sitten oli studion ja levytysten vuoro. "Go Go" -albumi ylitti kultalevyrajan kuukausi julkaisunsa jälkeen. 

Vesa Haaja ja Esa Pulliainen ovat ennen yhteistä Agents-aikaansa tunteneet toisensa jo kaksi vuosikymmentä. Miehistä henkii molemminpuolinen kunnioitus. Vesa on pitkän linjan rock’n’roll –mies, joka on maineikkaan Whistle Bait –yhtyeensä kanssa kiertänyt kotimaan ja maailman estradeja jo vuodesta 1984 lähtien. Haaja on myös omassa genressään arvostettujen The Barnshakersin ja Hi-Fly Rangersin solisti ja biisintekijä. Kuten Pulliaisen kitaroinnissa, Vesa Haajan tulkinnassakaan ei ole mitään ylimääräistä – ja samalla siinä on kaikki. Elokuussa 2008 Haajan lisäksi Agentsien vakiokokoonpanoon liittyi myös saksofonisti Juho Hurskainen. Agents-soundissa on uusi syke. 

Kesäkuussa 2012 ilmestyi Agents & Vesa Haaja –kokoonpanon cd+ dvd On Stage / In Studio. Cd-levyllä on 18 biisiä livenä tai studiossa äänitettyinä ja dvd:llä dokkarin lisäksi 19 biisiä niin ikään livenä tai studiossa äänitettyinä. Agents-yhtyeen koko biografia http://www.agents.fi/agents/. 

Tiedotus ja haastattelut: Mia Salo 040-5851158, mia.salo@noologos.fi
Kuvat:
 www.ratasmusic.fi/press
Lisätiedot: www.agents.fi ja epäviralliset sivut www.agents-sivut.com
Keikat: Agents & Vesa Haaja. Äänisorvaamo/Timo Heikkilä
040-5218865,
 
timppaheikkila@gmail.com
Esa Pulliainen C-Combo. Marko Julkunen 0400 877527,
 
marko.julkunen@fonet.fi
Levy-yhtiö: www.ratasmusic.fi
Jakelu ja myynti: Sony Music, www.sonymusic.fi